Sudenlehtien pieni opas Faleriaan, lähinurkille ja Roomaan
Faleria ja lähialueen tärpit
Faleria, keskiaikaista kauneutta
Faleria on noin kahdentuhannen asukkaan kaupunki 35 kilometriä Roomasta pohjoiseen. Se on pieni keskiaikainen ”kukkulakaupunki” ja sitä ympäröivät jylhät suisto- ja metsämaisemat.
Kaupungissa on apteekki, isompi ruokakauppa ja muutama pienempi hedelmäkauppa. Kakuille, lihoille ja leiville on italialaiseen tapaan omat putiikkinsa.
Kaupungin varsinaisia nähtävyyksiä ovat linna Castello Degli Anguillara ja kirkko San Giuliano. Kuten koko Viterbo, myös Faleria on entisiä Paavien alueita. Siksi Castello degli Anguillara on alunperin Paavin rakennuttama. Myöhemmin linna siirtyi Anguillarin suvun nimiin. San Giulianon kirkko on alunperin 1200-luvulta. Kirkon alttaritaulu on 1600-luvulta.
Iltaravintoloita on kolme. Il Solito Posto on persoonallinen näköalaravintola, L’eremo Divino on viinibaari ja ravintola, joka on auki viikonloppuisin ja de Guerrinossa voi syödä kokonaisen italialaisen aterian. Asunnon viereinen pizzeria tarjoaa pikaruokaa, mutta kannattaa kysellä myös erikoisuuksia menun ulkopuolelta. Usein niitä on saatavilla riippuen siitä, onko ravintolalle tuotu esimerkiksi villisikaa. Aamukahviin, päiväjuomalle ja pizzan syöntiin löytyy neljä eri vaihtoehtoa.
Kaupungissa on leikkikenttä, beach volley -kenttä ja tekonurmi palloilua varten. Muutaman kilometrin päästä asunnosta alkavat pitkät vaellus- ja pyöräilyreitit. Paavin lisäksi kaupunkitarinat kertovat Lordi Byronin vierailleen kaupungissa kirjoittamassa runoja. Faleria on myös Otto III kuolinkaupunki.


Calcata Vecchia, Italian hipein kaupunki
Calcata on Falerian naapurikaupunki. Se on vuoren päälle kielekkeelle rakennettu kuvauksellinen kohde. Se ei ole pelkästään kaunis, vaan kaupungilla on myös mielenkiintoinen historia. Se hylättiin sotien jälkeen turvallisuussyistä ja viereen perustettiin kaupungin uusi osa. Vanha osa oli pitkään tyhjillään, kunnes 1960-luvulla hipit valtasivat kaupungin. Kaupunkiin muutti taiteilijoita, intellektuelleja ja artesaaneja. Nykyään kaupungissa asuu alle sata asukasta. Kaupungissa on myös okkultismin perinteitä. Se on toiminut inspiraationa myös Tarkovskille, joka kuvasi Nostalgia-elokuvansa Calcatassa. Calcatan nähtävyyksiä ovat pajat ja taiteilijoiden putiikit sekä kirkko. Kaupungissa on viehättäviä ravintoloita ja kahviloita sekä teehuone. Kaupungin historia näkyy sen kaduilla ja Calcatassa on myös vintagevaatteiden myymälä. Matkaa Faleriasta on nelisen kilometriä, joten Calcataan pääsee helposti kävellen tai pyörällä. Calcatan läheltä alkavat myös mitä parhaimmat retkeilyreitit, joita voi tutkailla hyvin esimerkiksi Maps.me-sovelluksesta.



Mazzano Romanon Caffe del Falco ja suomalainen taiteilijaresidenssi
Mazzano Romano on yksi lähikylistä, sinne on matkaa alle seitsemän kilometriä. Caffe del Falcosta saa laadukasta ja maukasta ruokaa. Ravintolan omistaja Carla puhuu myös loistavaa englantia ja hänelle kantaa kertoa, että on vieraana residenssissä. Carlalta voi kysyä myös vinkkejä lähiseudulle. Mazzano Romanossa sijaitsee Väinö Tannerin säätiön residenssi, joten saatat törmätä suomalaisiin kollegoihin.
Uima-altaat
Piscina Selva Grande on eräänlainen maauimala, jossa voi istuskella aurinkotuolissa ja uida allasvedessä. Paikan päällä on myös kahvila ja ravintola. Muita samanlaisia paikkoja lähialueella ovat Ponzano Beach ja asteen elegantimpi Rio Covernino. Hinnat vaihtelevat 3–12 €/henkilö.
Rignano Flaminio, museoita, sushia ja arkkitehtuuria
Via Flaminian, eli Roomaan vievän tien ja rautatien varrella sijaitseva Rignano Flaminia on selkeästi isompi kaupunki Falerian naapurissa. Kaupungin liepeillä on hypermarketteja ja kattavat palvelut. Kaupungin ytimen muodostaa kaunis Parco della Pace, josta alaspäin kulkevat tiet aina Rocca dei Savellon linnoitukselle asti ovat täynnä ravintoloita, kahviloita, vaatekauppoja ja vihanneskauppoja. Jos italialainen ruoka alkaa kyllästyttää, voit suunnata Rignano Flaminian sushibaarin. Kaupungissa on myös koripallokenttä ja padelkenttä. Puisto ja sitä ympäröivät alueet ovat juna-aseman vieressä.
Ladispoli, kasarille jämähtänyt herttainen rantakaupunki
Ladispoli on Falerian lähin rantakaupunki, kasari-infrastruktuuriin jämähtänyt mustahiekkainen helmi meren rannalla. Ladispoli ei vastaa estetiikaltaan niitä kuvia, joita olet tottunut näkemään vaikka Caprilta, mutta rantaelämän viettoon se sopii mainiosti. Ladispolin viehätystä lisäävät useat rantaravintolat, joissa voi syödä huokeasti, juoda uimisen lomassa ja käydä suihkussa. Jos rantaravintoloiden taso huolettaa kävelykadulla on kaksi mainiota ravintolaa merenelävien syömiseen: Risto Alimentari di Roberta Allegretti ja Trattoria Rosati. Sesonkiaikaan Ladispoli muuttuu iltaisin klassiseksi bilepaikaksi.
Lago di Bracciano ja Anguillara Sabazia, Italialaista kauneutta
Puolen tunnin automatkan päässä Faleriasta sijaistee suuri järvi Lago di Bracciano. Järven ympärillä on leirintäalueita, uimarantoja ja turistikyliä. Kirkasvetinen järvi ja sitä ympäröivä luonto ovat klassisen kaunista Italiaa. Tuntuu kuin koko ilmasto muuttuisi puolen tunnin ajomatkan aikana. Järven ymypärillä on kaksi kuvankaunista kaupunkia, Anguillara Sabazia ja Trevignano Romano. Molemmat ovat täynnä pieniä kujia, näköalapaikkoja, ravintoloita ja terasseja järvimaisemin. Alueella käy jonkin verran turisteja, joten kaupungeista löytyy myös pieniä kivijalkakauppoja. Lukuisista italialaisista ravintoloista saa maaseutua hieman hintavampaa, mutta laadukasta ruokaa. Näköalapöydät pitää yleensä varata erikseen, jonottamalla niitä on harvoin vapaana. Rooma Beer Companyn gastropub on yksi Anguillara Sabazian kiinnostavia paikkoja. Siellä voit nauttia esimerkiksi ostereita.

Civita di Bagnoregio, kuollut kaupunki
Viterbon maakunnan pääkaupunki Viterbo on Faleriasta pohjoiseen. Tältä reitiltä löytyy paljon nähtävää, kuten Civita di Bagnoregio, La cittâ che muore, kuoleva kaupunki. Täysin kuollut se ei ole, sillä kaupunki valittiin vastikään maailmanperintökohteeksi. Italialaisen elokuvan ystäville tiedoksi, että Fellinin La Strada kuvattiin Civita di Bagnoregiossa. Kylää pidetään yhtenä Italian kauneimmista, sillä se kohoaa aina 450 metriin ja sitä ympäröi kaksi jokea laaksoineen. Näyttää siltä kuin kaupunki tavoittelisi taivasta. Kaupunki on vanha, etruskit perustivat sen 500 eaa. 1200-luvulla kaupungissa asui jo 1200 ihmistä. Sateen, eroosion ja tuulien piiskaama kaupunki on nykyisin turistinähtävyys. Kaupunkiin noustaan kivisiltaa pitkin ja kaupungissa on artesaanipuoteja, kahviloita, mutta ennen kaikkea se on eheä arkkitehtuurinen kokonaisuus. San Donaton renesanssiajan fresko kuuluu kaupungin nähtävyyksiin. Faleriasta matkaa kertyy autolla tunti ja viisitoista minuuttia.
Luonto ja retkeilykohteet
Lazion alue on täynnä mitä kauniimpia retkeilykohteita. Vuoria, vesiputouksia ja kauniita laaksoja. Kävely- ja pyöräilyreittejä on satoja kilometrejä ja alueella on jopa harvinaisia kuumia lähteitä. Huomioithan retkeilyssä, että Italiassa reitit eivät ole aina niin hyvin merkittyjä. Eri sovelluksilla näkee kuitenkin korkeuseroja ja matkoja. Parinkin kilometrin vaellukseen saattaa mennä helposti muutama tunti maastosta riippuen.
Muutama kilometrin päästä asunnosta lähtee pidempi luontoreitti. Monet reiteistä mukailevat Trejajoen suistoa. Mazzano Romanan ja Calcata Vecchian läheltä lähtee myös merkittyjä reittejä.
Parhaiten polut ja reitit löytyvät esimerkiksi Maps.me-sovelluksella, sovellus toimii myös offline-tilassa.
Monte Soratte, kotivuori
Kahdenkymmenen minuutin ajomatkan päässä sijaitsee Monte Soratte. Se yltää melkein seitsemään sataan metriin asti. Vuorelle on myös mahdollista patikoida laaksojen poikki. Patikointi vuorelle vie kunnosta riippuen kuitenkin 4-6 tuntia. Parhaiten tämäkin reitti löytyy Maps.me-sovelluksesta. Vuorelle pääsee helpoiten bussilla. Vuorella on Soratten bunkkerit. Benito Musolini aloitti 1937 rakentamaan pommisuojia vuoren sisään, ja niistä muodostui melkoinen labyrintti. Vuoren huipulla on retkeilypaikkoja, näköalapaikkoja, luolia ja tietysti kirkkoja. Alueelle kulkevat bussit löytyvät helpoiten BusCotral-sovelluksella.

Parco Regionale Valle del Treja, nostalgista Italiaa
Valle del Trejan luonnonpuisto alkaa Calcatan Vecchian kylästä, alle neljän kilometrin päästä Faleriasta. Se on suuri alue, joka jatkuu pohjoiseen, ulottuu länteen aina Mazzano Romanoon asti. Alueella on useita luontoreittejä, luolia, vesiputous ja vehreää kaunista maisemaa. Retkeilyreitistö mukailee Trejajokea ja reitille voi poiketa monesta kohdasta SP17b-tieltä. Lisätietoa reitistä ja lähtöpaikoista saa täältä: https://www.parchilazio.it/valledeltreja
Mola di Magliano
Kun Falerian, Mazzanon ja Calcatan seudun teiden pientareet alkavat täyttymään viikonloppuisin autoista, se tarkoittaa, että retkeilijät ja vaeltajat ovat paikalla. Yksi retkeilijöiden tavoittelema kohde on Mola di Magliano Romano. Tapoja päästä paikalle on useita ja reittejä monta. Parhaiten reitit löytyvät jälleen Maps.me-sovelluksella. Paikalliset jättävät autonsa tien varteen ja lähtevät haluamastaan kohdasta liikkeelle. Mola di Magliano kuuluu Trejan luonnonsuojelualueeseen ja Veion retkeilyalueelta löytyy myös useita muita kohteita.
Cascate di Monte Gelato
Cascate di Monte Gelato sijaitsee yhdentoista kilometrin päässä Faleriasta. Pienet putokset ja rauhallisena virtaava joki ovat oivallinen ympäristö lukemiselle, piknkille tai perheretkelle. Se on helppo saavuttaa, eikä vaeltaminen vaadi suuria ponnisteluja. Varsinkin kesällä vehreänä kukkiva luonnonsuojelualue on se tyypillinen sorrentinomainen nostalginen pala Italiaa.
Monte Elefante ja Monte Terminello, lumihuippuiset vuoret
Lähin lumihuippuinen vuori sijaitsee alle kahden tunnin ajomatkan päässä Faleriasta. Monte Elefante yltää aina 2000 metriin asti ja Monte Terminellossa on hiihtokeskus. Apeniineihin eli Iltalian selkärankaan kuuluvat vuoret ovat vaeltajille ja talviurheilijoille pakollinen kohde. Kesällä paikka on täydellinen kovillekin vaelluksille. Helpoin tapa tutustua alueeseen ja palveluihin on ajaa Pian de’ Vallin kylään, jossa paikallisista hotelleista saa karttoja ja tietoja reiteistä, hisseistä ja muusta tarvittavasta. Vierailu vaati minimissään päivän, ehkä enemmänkin. Lumitilannetta voi seurata täältä: https://www.snow-forecast.com/resorts/Terminillo
Castel di Tora, turkoosi elämys
Vähän kauempana idässä, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Faleriasta on Lago del Turano, eli Turanojärvi ja sen ympärillä pieni kylä Castel di Tora. Turkoosin veden ja kallioiden ympärille rakentunut kaupunki on kaunis ja sen näköalaravintolat laadukkaita. Järven ympärillä on uimarantoja, vesiurheilupaikkoja ja kalastusmahdollisuus. Sen viereltä alkavat myös luonnonsuojelualueet, joissa on useita retki- ja näköalapaikkoja. Myös Vallocchien vesiputoukset ovat lähellä.
Viterbon kuumat lähteet
Viterbon kaupungin lähellä on kuumia lähteitä. Osa niistä on luonnontilassa ja käytettävissä ilmaiseksi, osa taas hotellien yhteydessä ja niissä käyminen maksaa. Lähteet ovat jääneet lämpimiksi koska alueella on ollut aikoinaan vulkaanista toimintaa. Paikalliset käyvät siellä kylpelässä ja uskovat niiden terveysvaikutuksiin. Viterbon kaupunki ja alue on osa entistä Paavien valtakuntaa ja alueelta löytyy paljon siihen liittyviä historiallisia kohteita.
Balcone degli Innamorati
Euroopan suurin vesiputous, väittävät italialaiset. Erittäin kaunis putous sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Ternin keskustasta. Lippu näköalapaikalle maksaa 12 €. Paikalle pääsee myös bussilla. Suihkulähde kuuluu Ternin alueeseen ja Umbrian maakuntaan, joka on kuuluisa ruuastaan. Vaellus näköalapaikalta suihkulähteen ”päälle” kestää kaksi tuntia. Alueella on ravintoloita.
Cascata dei Cavaterra, Cavaterra of Waterwall
Cavaterra of Waterfall on pienempi vesiputous Nepin kylässä. Nepi on viehättävä pikkukaupunki vuorilla. Kaupungissa on vesiputouksen lisäksi esimerkiksi linnoitus, kirkkoja ja museoita. Nepissä on helppo vierailla.
Rooma, ikuinen kaupunki
Roomasta on kirjoitettu paljon. Netistä löytyy suosituksia joka lähtöön ja oppaista hyvin tiivistettyä Rooman historiaa ja tietoa nähtävyyksistä. Rooman historialliset kohteet ovat helposti saavutettavissa. Niihin tutustuessa kannattaa varata aikaa ja kärsivällisyyttä, sillä kaupunki on iso ja nähtävyyksien lähellä yleensä ruuhkainen. Kohteisiin kannattaa osta liput netistä etukäteen. Toki monia voi ihailla ilmaiseksi myös etäältä. Varsinkin Vatikaanissa säästyt mahdollisesti usean tunnin jonottamiselta etukäteislipuin.
Tässä oppaassa kuvataan Rooma sellaisena kuin sen kiehtovimpana näemme. Perheravintolat, kotitekoinen pasta, viinibaarit ja toki myös hyvät illanviettopaikat ja drinkkibaarit. Jos etsit vaihtoehtoja ilmeisimpien kohteiden viereltä, astu oppaamme mukana Rooman kiehtoviin kaupunginosiin ja paikkoihin. Lasten kanssa Rooma on toimiva. Rooman monet puistot ovat täynnä leikkipaikkoja ja paikallinen eläintarha sopii pienillekin kävijöille. Ravintolat ja kahvilat ovat lapsiystävällisiä.

San Lorenzo boheemi työläiskortteli ja Mastroiannin viimeinen leposija
San Lorenzon alue ei ole kauneinta Roomaa. San Lorenzosta on kuitenkin tullut kaupungistumisen myötä boheemialue. Alue on melko lähellä rautatieasemaa, vaikka monien mielestä raiteiden väärällä puolella. San Lorenzo on ollut työläiskortteli ja rakennettu pääosin 1900-luvulla. Viime vuosina sinne on perustettu paljon kiehtovia ravintoloita, baareja ja yökerhoja. San Lorenzo on kaupungin paras alue yöpyä ja viettää aikaa ravintoloissa, aukioilla ja kauniissa kirkoissa, jos haluaa välttää ruuhkaisimpia turistialueita. Pääkadun viereinen puisto on elävä ja puistobaarista saa juomat istuskelua varten. Piazza dell’Immacolata on aukio, johon kokoonnutaan ennen illallista ja jatkoille. Kirkon edessä sijaitseva aukio on ympäröity halvoilla ravintoloilla ja drinkkibaareilla. Piazzan lähellä on myös San Lorenzon kauppapaikka, joka on täynnä myyjiä ja ruokaa.
Tärppilista:
Giufà Libreria Caffé
Rento paikka, joka on kirjakaupan, baarin ja kahvilan sekoitus. Hyvä tunnelma.
Pastificio Cerere
Näyttelytila ja baari.
Pastificio San Lorenzo
Vanhaan pastatehtaaseen tehty ravintola.
Cimitero del Verano
Kaunis hautausmaa ja Mastroiannin viimeinen leposija.
Bar dei Brutti
Rock-henkinen paikallisten suosima drinkkibaari ja illanviettopaikka.
Nomentano, Mussolinin realismia, nykytaidetta ja Quertiere Coppedèn fantasiamaailma
Nomentano on edullinen asuinkortteli, jossa asuu pääasiassa paikallisia ja opiskelijoita. Se on hyvien kulkuyhteyksien varrella ja sopii budjettimatkaajalle. Se ei ehkä ole niin trendikäs kuin Pigneto tai San Lorenzon korttelit. Piazza Bologna on kuitenkin täynnä baareja ja yökerhoja ja turisteja alueella ei ole juuri yhtään. Nomentano on rakennettu 1900-luvulla ja arkkitehtuurissa näkyy Mussolinin rationaalinen jälki
MACRO – Museo de Arte Contemporáneo de Roma
MACRO on vanhaan olutpanimoon rakennettu taide- ja kulttuurikeskus, jossa on esillä nykytaidetta ja järjestetään tapahtumia.
Torlonian puisto ja pöllöjen talo
Art nouveau -henkinen Pöllöjen talo voisi yhtä hyvin olla Gaudin suunnittelema, mutta se on Mussolinin entinen koti. Nykyään talo toimii museona ja on kaiken antiikkisen rinnalla raikas arkkitehtuurinen tuulahdus. Puistossa on teatteri ja ravintola ja se on paikallisten keskuudessa suosittu paikka viettää aikaa.
Quertiere Coppede
Quertiere Coppeden on pieni kortteli, eräänlainen fantasiamaailma kaupungin keskellä. Art nouveau -tyylisuunnalla leikittelevä pieni keskittymä Nomenaton alueella. Hyvää vaihtelua Rooman antiikkiseen arkkitehtuuriin kyllästyneille.
Osteria Ancora Qua
Hyvässä italialaisessa ravintolassa tulee telkkarista Springsteenin kasarihittejä. Ruoka-annokset maksavat pääasiassa alle kympin, annokset ovat yksinkertaisia, mutta hyviä, eikä ravintolan sisustus kosiskele turhaan, sillä tärkein tapahtuu keittiössä. Vasta Italiassa tajuaa kuinka moni perinteinen ruoka pitää tehdä yksinkertaisesti, mutta maukkaasti.
Viale Ippocrate
Katu, joka iltaisin muuttuu eläväksi. Leipomoista tulee drinkkibaareja ja halvimmillaan (muttei parhaimmillaan) Aperol Spritz maksaa kaksi euroa. Alkuviikosta on hiljaisempaa, mutta keskiviikon jälkeen kadut täyttyvät juhlijoista. Viale Ippocratelta kaikuvat paikalliset juomalaulut pitkälle iltaan asti.
Mercato Italia
Alueen kauppahalli, Mercato Italia tarjoaa kaikkea tarvittavaa raaka-aineiden hankintaan.
Prati
Vähän hienostuneempi Pratin alue erottuu Rooman itäpuolesta selkeästi. Kadut ovat väljempiä ja drinkkibaarit kalliimpia. Vatikaanin läheisyys tuo myös turisteja alueelle.
Pratia voisi kuvata helposti menestyneen keskiluokan alueeksi. Uudet drinkkibaarit ja viimeistellyt juomat kuuluvat katukuvaan. Alueelta löytyy myös, kuten kaikkialta Roomasta, paikkoja moneen eri lähtöön.
Viton ravintola
Tätä ravintolaa voi suositella monellakin tavalla. Perheravintola on palvellut pitkään ja tunnelma on aina loistava, simpukat erinomaisia eikä lasku huimaa päätä. Pastat on itsetehty ja palvelu moitteetonta.
Il Baratolo
Il Baratoloa voisi kutsua jonkinlaiseksi trattoriaksi, josta saa hyvää ruokaa, mutta voi tehdä hankintoja myös mukaan. Toki sieltä saa myös drinkkejä. Baari on erittäin suosittu.
Vinkkejä Vatikaanin vierailuun
Vatikaanin alueella ja Pyhän Pietarin kirkossa saa vierailla ilmaiseksi. Kirkkoon mennään kuitenkin turvatarkastuksen kautta, jolloin sesonkiaikaan syntyy jonoa. Messut ovat ilmaisia ja niiden aikataulut kannattaa katsoa Vatikaanin virallisilta kotisivuilta. Vierailu on kuitenkin odottamisen arvoinen. Vatikaanimuseoon mennään sisälle toiselta puolelta kaupunkia. Liput kannattaa ostaa etukäteen, muuten jo sisälle pääsemisestä tulee vaikeaa. Vatikaanimuseon kokoelma on kattava, suorastaan mahtaileva, joten museoissa menee aikaa useampi tunti.


Monti
Jos haluat viettää aikaa lähellä nähtävyyksiä lienevät Monti ja Prati alueina parhaat. Monti on lähellä Colosseumia ja kävelyetäisyyden päässä muista tärkeistä kohteista.
Monti ei ole ihan niin turistoitunut kuin Rooman muut keskustan alueet. Toki alueella on paljon hotelleja ja majoitusta, mikä näkyy katukuvassa. Alue on täynnä pieniä kivijalkakauppoja, ruokapaikkoja, leipomoita ja vintage- ja vinyylikauppoja sekä pieniä gallerioita. Hintataso on matkailijoista huolimatta pysynyt alueella kohtuullisena. Montin alueelta löytyy myös mukavia katuja, jotka eivät ole niin täynnä autoja. Montissa uusi ja vanha lyövät kättä, sillä alueella on modernia kaupunkikulttuuria ja vanhaa arkkitehtuuria. Kuten muissakin Euroopan miljoonakaupungeissa on käynyt, niin myös 1930-luvulla taiteilijoiden ja prostituoitujen slummina toiminut Monti on saanut uuden kaupallisemman ilmeen. Silti sinne on jäänyt paikkoja, joissa voi tavoittaa menneet ajat. Nostalgisten baarien lisäksi alueella on kauniita kattoterasseja ruokailuun ja illanviettoon. Via Leoninalta löytyy paljon vintagekauppoja ja Via del Boxchettolta hyviä ja edullisia autenttisia ravintoloita ilman turistimenua. Montista löytyy myös hyviä japanilaisia ravintoloita.
Libreria Caffè Bohémien
Kirjakauppa, ravintola, kahvila ja drinkkibaari. Pieni paikka, joten aina ei pääse sisään, mutta erittäin tunnelmallinen ja vanhanaikainen ravintola, jossa tuntuu kuin siirtyisi toiseen aikaan. Varaus etukäteen.
Blackmarket Hall
Menneiden aikojen, 1900-luvun alkupuolen tunnelmalla flirttaileva tyylikäs baari. Varaus etukäteen.
94Tele
94Tele on pienempi versio viime vuosisadan interiööriin kallellaan olevista baareista. Paikallinen tunnelma ja taidetta. 94Tele sijaitsee Via della Madonna dei Montilla, kadulla, joka on tunnelmaltaan täydellistä Montia.
Forno da Milvio
Paikallisten suosima leipomo ja pizzeria pääkadulla.
Sacripante Art Gallery
Vanhaan nunnien asuintaloon rakennettu baari, galleria ja muotikauppa. Tyylikäs paikka.
Charity Café Jazz & Blues Club
Jazzia livenä, 50-luvun New Yorkin meininki. Ensimmäinen drinkki maksaa 10 € johon sisältyy pääsymaksu. Pieni paikka ja intensiivinen tunnelma.
Basilica di Santa Maria Maggiore
Kaunis ja kuvauksellinen kirkko Montin sydämessä.
Villa Borghese
Borghesen puisto ei varsinaisesti sijaitse Montin alueella, mutta on yksi keskustan tärkeimpiä kohteita. Puistossa on elokuvateatteri, lenkkipaikkoja ja se on ehdottomasti yksi Rooman kauneimpia puistoja patsaineen. Borghesen puistossa on myös eläintarha. Jos Rooma tuntuu ahtaalta, niin se kokemus unohtuu Borghesen puistossa. Ehdoton paikka piknikille.
Pigneto
Jos San Lorenzo tuntuu tylsältä ja liian tutulta, kannattaa suunnata kirjailija Passolinin jäljissä Pignetoon. Rautatietyöläisten entinen kaupunginosa on sekoitus moninaista arkkitehtuuria ja uutta kulttuuria. Paikoin se vaikuttaa suurelta ja tylsältä, kun taas syvemmälle Pignetoon eksyessä pieneltä persoonalliselta kylältä, jossa talot kasvavat kuin sienet ilman ruutukaavaa ja logiikkaa. Pignetossa on vintagekauppoja, vilkkaita baareja ja vinyylikauppoja. Alueen moninaisuus on sen rikkaus. Katukuvassa näkyvät niin maahanmuuttajat, opiskelijat, perheet ja itseään etsivät kuin halpojen hintojen perässä kaupunginosaa vaihtavat paikallisetkin. Arkkitehtuurinen ja värikäs sekamelska ei näytä lainkaan historialliselta Roomalta
Via Franfulla da Lodia pitkin kulkiessa pääsee seuraamaan Passolinin jalanjälkiä. Alueella on paljon myös katutaidetta. Via del Pigneto on vilkas katu, jonka ympäristössä on drinkkibaareja, ravintoloita ja levykauppa.
La Santeria di Mare
La Santeria di Mare ravintolassa on perinteitä noudattava roomalainen keittiö, jossa voi syödä täyden italialaisen illallisen.
Piazza Nuccitelli
On melko ruma aukio tai puisto, mutta sen lähettyviltä löytyy paljon drinkkibaareja.
Necci dal 1924
Passolinin lempiravintola on toki saanut kirjailijan ajoista kasvojen kohotuksen, mutta on erityisen viihtyisä ja sen piha-alue kaunis. Melkein aina täynnä ihmisiä, joten pöytää voi joutua joskus odottamaan. Viikonloppuisin tarjoillaan brunssia. Ote keittiössä on perinteistä trattoriaa modernimpi.
Parco delle Energie
Tanssia, koripalloa, leikkipuisto ja palstaviljelyä. Parco delle Energie on Pigneton sydän ja sinne kokoonnutaan pelaamaan ja istumaan iltaa. Puiston yhteydessä sijaitsee kulttuurikeskus CSOA Ex SNIA, jossa järjestetään tapahtumia.


Trastevere
Trastevere ei liiaksi esittelyjä kaipaa. Se on Rooman isoin kaupunginosa, ja usein matkailijat jämähtävät sen lukuisiin baareihin ja ravintoloihin, jotka ovat pakkautuneet tiheiksi keskuksiksi Tiber-joen viereen.
Piazza Trilussalla notkuvat niin paikalliset kuin turistitkin. Kapeat kadut, valaistut vehreät ravintolat ja vähän liikennettä tekevät alueesta erittäin mainion paikan viettää iltaa, yötä ja käydä aamupäivän kahvilla. Aukiolla voi kuulla katusoittajia. Iltaisin kadut ovat täynnä energiaa, vaikkakin ahtaat ja baarit ovat melko täynnä. Hyvä paikka tutustua ihmisiin eri puolelta maapalloa. Putiikkeja, kivijalkakauppoja ja jäätelöbaareja. Hinnat ovat toki nousseet jo turistien myötä, mutta Trasteveressä voi aistia vielä vanhoja aikoja, vaikka kaupungistumisen myötä se on tullut monelle jo liiankin ilmeiseksi kohteeksi. Silti useimmille käymisen arvoinen paikka.
Vielä jokin aikaa sitten alue oli punainen työläiskortteli, jonka katukuva oli monikulttuurinen ja historia pitkä. Käsityöläisoluiden rinnalla kannattaa tutustua alueen historiaan, sillä tavalla saa alueesta irti enemmän kuin humalaisia turisteja katsellessa.
Culto
Drinkkibaari ja ravintola, jossa elävä tunnelma aivan aukion vieressä. Vähän syrjässä, jolloin jää monilta huomaamatta happyhour-paikkojen vetäessä väkeä puoleensa.
Pasta e Vino Osteria
Kotikutoista pastaa, voittaa alueen muut ravintolat laadullaan. Alueen monia ravintoloita vaivaavat turistimenut ja litran oluttuopit. Näissä paikoissa ruokakin on sen mukaista.
Da Biagio
Erittäin sympaattinen viinibaari, jonka omistaja rakastaa pullojaan ja viiniä. Paikasta löytyy erittäin laadukkaita viinejä ja vanhoja pulloja vuosikertaviiniä.
Paikassa voi myös istahtaa päiväviinille tai viettää iltaa ennen ravintoloita ja drinkkibaareja.


EUR
EUR on kokeilumielessä rakennettu alue Rooman eteläpuolella. Se on fasistisen arkkitehtuurin ilmentymä, mutta samaan aikaan myös Rooman liike-elämän ydin. Arkkitehtuurin lisäksi alueella on yllättäen juhlimispaikkoja ja kirsikkapuita. EUR valmistui lopullisesti 1942 ja sen piti olla paikka maailmannäyttelylle. Mussolini aloitti alueen suunnittelun jo 1920-luvulla. Arkkitehtuurisesti EUR yrittää imitoida vanhaa Roomaa pylväineen ja kaarineen. Valtavat patsaat, pelkistetyt linjat ja valkoiset pinnat tekevät siitä poikkeuksellisen kohteen. Pääkohteita EUR:ssa on neliskulmainen Colosseum. Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkko on alueen ainoa kirkko ja se imitoi Vatikaanissa sijaitsevaa Pietarinkirkkoa. Roomaan saapuessa sen kupoli näkyy moottoritielle asti. EUR:n rakentaminen päättyi sotaan. Kannattaa käydä myös Giardino delle Cascatessa, joka on vesiputouspuutarha tekojärven vieressä. Japanilainen polku tekojärven lähellä kukkii kirsikkapuista alkukeväästä.


Museot
Roomassa on valtava määrä museoita, ja niiden kaikkien katsomiseen ei riitä edes koko kuukausi. Tässä tärppejä Rooman parhaista museoista.
Rome´s Galleria Nazionale d´Arte Moderna (National Gallery of Modern Art)
Borghesen puiston vieressä kaunis massiivinen rakennus pylväineen, jonka rappusilla paistattelevat leijonapatsaat. Claude Monet, Van Gogh, Klimt, Ernst, Miro. Modernin taiteen huippunimet on nähtävissä 10 € sisäänpääsymaksulla. Myös miljöö on kaunis. Näyttelyn kuratoinnissa on hyödynnetty seiniä, lattiaa ja tilaa. Nähtävillä on maalauksia, videoita, tekstiilitaidetta ja veistoksia.
Palazzo Bonaparte
Erittäin laadukas ja viehättävä museotalo, jossa on vaihtuvia näyttelyitä. Miljöö on kaunis ja asettelu harkittu. Palazzo Bonaparte kuului aikoinaan Napoleonin äidille ja sen ikkunoista näkee massiivisen Vittorio Emanuelen muistomerkin. Yhdessä kaikesta tästä syntyy poikkeuksellisen voimakas ja pysäyttävä taidekokemus.
Maxxi
Nykytaidetta ja arkkitehtuuria. Rooman Kiasma.
Musiikki
Oopperatalo
Rooman oopperatalo on paikkanakin käymisen arvoinen, vaikka ei välittäisi oopperasta tai omalle käynnille ei osu itseä kiinnostavaa teosta. Kaunis vanha rakennus ja intensiivinen barokkihenkinen miljöö. Isoihin tapahtumiin pitää varata liput etukäteen, mutta ooppera Roomassa on vaivannäön arvoinen
St. Paul´s Within the walls
St Paul Within the walls on pieni kirkko, jossa järjestetään edullisia klassisen musiikin konsertteja ja oopperoita. Miljöö tuo jotain uutta musiikkielämykseen. Liput huokeampia ja helpompi saada.
Big Mama Live Music & Bar
Blueshenkinen livemusiikkipaikka Trasteveressä.
Auditorium Parco della Musica
Arkkitehtuurisesti ainutlaatuinen konserttisali Rooman pohjoispuolella, jossa järjestetään monipuolisia, mutta myös isoja konserttitapahtumia.