Väkivalta puhututtaa lastensuojelussa

Vantaalla koulussa tapahtuneesta väkivaltateosta on uutisoitu paljon eilen ja tänään. Pelkästään tänä vuonna työssäni lastensuojelussa on tullut vastaan useita samankaltaisia tilanteita, jotka eivät ylitä uutiskynnystä. Osassa tilanteita tekoja on videoitu, osassa ei. Pelkästään kuluvan syyskuun aikana olen kohdannut väkivaltakoulutuksissa reilusti yli pari sataa lastensuojelun ammattilaista, jotka pohtivat ajankohtaisia väkivaltaan liittyviä kysymyksiä.

Lastensuojelun kontekstissa väkivaltatekoja on ollut aiempaa enemmän.
Data perustuu käytäntöön, ei tutkimukseen. Poliisin tilaston mukaan nuorten tekemät väkivaltateot myös aikuisia kohtaan ovat lisääntyneet. Ensimmäisenä syytetään usein mediaa ja väkivaltaviihdettä ja -pelejä, vaikka uusimmat tutkimukset ovat väkivaltaviihteen ja väkivaltaisuuden korrelaation suhteen ristiriitaisia: synteesi lienee, että pelaaminen ei lisää niin sanoutuilla ”normaalelilla” yksilöllä väkivaltataipumusta.
Kuitenkin tunnetaan myös erilaisia copycat -ilmiöitä, joissa esillä olleita tapahtumia aletaan imitoida.

Jokainen sukupolvi on myös ratkaissut oman suhteensa vihaan ja aggressioon ja siihen mitä ilmiöitä näiden muuttuminen väkivallaksi vaatii. 1990-luvulla moni löysi vihalleen muodon jengeissä, osa alakulttuurien kautta. Toki väkivaltaa oli runsaasti myös silloin. Nuorten tekemään väkivaltaan liittyy vahvoja uskomuksia. On hyvä muistaa että nuorella on aikuiseen verrattuna kolminkertainen riski toteuttaa väkivaltaa ja vain 10%:n väkivaltataipumukset jäävät osaksi toimintamalleja ja persoonaa aikuisuudessa. Viiden vuoden aikana nuorten ilmoitetut väkivaltateot ovat nousseet parilla sadalla tapauksella.

Pelkkä psykologisointi ei riitä, vaan ilmiön ymmärtämiseen tarvitaan myös yhteiskunnallisia selitysmalleja, joiden kautta vaikuttavia käytännön toimia tulee miettiä. Usein riskinä on, että pulma nähdään pelkästään tekijän toimivien rakenteiden puutteena tai liittännäisoireena joihinkin neuropsykiatrisiin tai psykiatrisiin poikkeavaisuuksiin tai sairauksiin. Hoidettavaksi jää usein yksilö, ei ympäristö. Yksi eri lähteistä esiin noussut vaikuttava tekijä on valvomattomuus, mikä indikoi käyttäytymisen pulmia ja lisää väkivaltariskiä. Valvominen ei tässä yhteydessä tarkoita kameran valvovaa linssiä tai vastaavaa. Se tarkoittaa sitä, että lapsi saa viettää elämässään aikuisten ja yhteisöjen kanssa riittävän pitkiä aikoja. Näin syntyy positiivinen kokemus turvallisuudesta ja siitä, että ympärillä on ihmisiä jotka huomaavat ja puuttuvat asioihin.

Haitallisten päihde- ja väkivaltakierteiden katkaiseminen lastensuojelun ja virkavallan keinoin on kentältä kantautuvien kokemusten mukaan yhä hankalampaa (tällä en viittaa lakimuutokseen, jonka tehtävänä oli lisätä lasten ja nuorten oikeusturvaa). Tällaiset kierteet päättyvät puuttumattomina usein huonosti ja lisäävät sivullisten uhrien määrää. Pelkästään Helsingin poliisilla on viime vuonna ollut tällaisiin tapauksiin liittyviä tehtäviä noin 600.

Samalla kun pyritään löytämään parempia keinoja, tulisi huolehtia väkivaltaa kohtaavien työntekijöiden turvallisuudesta ja uhrien hoidosta. Väkivallan kohtaaminen työssä tai alaikäisenä uhrina voi olla hyvin traumatisoivaa jolloin kerrannaisvaikutukset inhimillisen kärsimyksen lisäksi kasvavat.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *