Miksi ihmissuhteet ovat niin merkittäviä poikkeusoloissakin?

Poikkeustilan aikana mediassa on alettu kirjoittaa ja käydä keskustelua myös ihmissuhteiden merkityksistä. Moni kokee arjen yksinäisenä, ja eristäytyminen muista saa aikaan tunteiden heittelemistä, oman identiteetin menettämisen tunteita, epätoivoa ja yksinäisyyden kokemuksia. 

Tällaiset kokemukset voivat näkyä arjessa siten, että ruoka ei maistu niin kuin ennen, kotona olevat suhteet asettuvat tietynlaiseen ”arkisen lamaantumisen” tilaan tai mikään ei tunnu miltään. 
Teknologia mahdollistaa meille poikkeustilanteessa keinon pitää yhteyttä läheisiin, mutta virtuaalibaari-illat, etätyö tai kotikonsertit eivät tunnu monesta samalta kuin aito vuorovaikutus. Niistä puuttuvat spontaanit reaktiot, pienet ilmeet ja eleet, konteksti ja historia.

Olen kirjoittanut viitisen vuotta tietokirjaa ihmissuhteiden merkityksestä ja nyt se ei voisi olla ajankohtaisempi. Yksi kirjan vahvoista teemoista on tuoda esille sitä, että ihmiset pitäisivät kiinni vuorovaikutuksen, yhteisöllisyyden ja ihmissuhteiden traditiosta, vaikka teknologia tarjoaa kustannustehokkaita oikoreittejä. Välineestä ei saisi tulla itse tarkoitus. Mediassa on ollut paljon kirjoituksia siitä miten monet kaipaavat työpaikoilleen, taukokeskusteluihin ja yhteisten lounaiden pariin. On hyvä miettiä, miksi näin on.

Ihminen syntyy, kasvaa ja kehittyy vuorovaikutuksessa. Kaikki inhimilliset ominaisuudet syntyvät vuorovaikutuksessa

Kosketus
Ihmisen ääret (minuuden fyysinen kokemus) syntyvät kosketuksessa. Kosketuksen merkitystä on tutkittu paljon, ja tiedetään, että kosketuksesta syntyvä oksitosiini vaikuttaa rauhoittavasti. Tätä ymmärrystä käytetään esimerkiksi synnytyksessä. Kosketuksen merkitys ei katoa aikuistumisen myötä. 

Mielihyvä
Alkoholi- ja mielenterveysongelmien esiintymisen yhtenä hypoteesina on pidetty ihmissuhteiden ja yhteisön puuttumista. Portugalissa huumeiden käytön dekriminalisoinnin yhteydessä tehdyt toimenpiteet yhteisöhoidossa ja käyttäjän sosiaalisessa hyväksymisessä ovat tuoneet toivottuja tuloksia esimerkiksi huumekuolematilastoissa. Rottakokeissa on saatu tuloksia, joiden mukaan oksitosiiniannos kääntäisi rotan pois ”oluthanalta” kohti toisia rottia. Toinen ihminen on mielihyvän lähde. 

Empatia
Empatiatutkija Sami Keto esitti radiossa taannoin, että paras keino lisätä empatiaa kädellisten välillä on yhdessä syöminen. Evoluutiobiologian näkökulmasta se, että joku syöttää yhteisöä, on merkittävää meille vieläkin.

Yksinäisyys
Yksinäisyys on jo ennen tätä tilannetta ollut Suomessa eräänlainen kansantauti. Yksinäisyystutkimuksissa on huolestuttavinta, että pitkien yksin olemisen kausien jälkeen aivojen luontainen halu etsiä kontaktia ja kiinnostua toisesta heikkenee. 

Yhteinen ilo
Jyväskylän yliopistossa on tutkittu vuorovaikutusta erityisesti synkronin näkökulmasta. Synkronilla tarkoitetaan ihmisten samanaikaisuuden kokemusta; Kokemusta, jossa kehot ovat samassa vireystyilassa ja samanaikaisia. Näyttäisi siltä, että ihmiselle puhettakin tärkeämpää on kokemus tuntea samanaikaisuutta toisen kanssa. 

Ihmisyys
Ihmisen kyky empatiaan ja toisen mielen tunnistamiseen (mielen teoria) syntyy peilaamisessa ja peilisolujen kautta. Me eräällä tavalla imitoimme toisiamme. Jo kolmen kuukauden ikäinen vauva saa tyydytystä (dopamiinia) kokemuksesta, jossa hän saa vanhempansa hymyilemään ja alkaa itse toistamaan toimintaansa. Ihmisyys syntyy siis alunperin kokemuksesta, että saa toisessa vaikutuksen ja reaktion aikaan. 

Jaettu havainto
Jaetun havainnon kokemusta kuvastaa parhaiten lapsen ja aikuisen lukuhetki, jossa kirjan tapahtumia osoittaminen ja yhteinen ymmärrys luo konsensuksen ja emotionaalisen siteen kahden ihmisen välille. Tämä ominaisuus ei katoa meistä millään tavalla, vaan ”samassa veneessä” oleminen luo sidoksia ja jaettu havainto palkitsee meitä vielä aikuisena. 

Peilaaminen
Uudemmat tutkimustulokset osoittavat, että peilaaminen, jota pidettiin aikoinaan enemmän kasvojen ilmeiden imitoimisena, ei olisikaan ainoa tapa ymmärtää ja kokea toista vuorovaikutuksessa. Käytän käsitettä kontekstuaalinen peilaaminen, jota ei ole virallisesti käytetty. Tarkoitan sillä, että vuorovaikutustapahtuma on aina kontekstuaalinen. Siihen liittyvät historia, se mistä toinen on tullut sekä kehon ja kasvojen kieli. Ilman kontekstia pelkkä kasvojen ilme voidaan tulkita väärin. Ihmiset tarvitsevat sujuvaan ymmärrykseen yhteistoimintaa ja kontekstien ymmärtämistä.

Vihapuhe
Ihmisen on helpompi olla vihainen, puhua vihaisesti toiselle tai mitätöidä toinen ilman fyysistä kontaktia. Tämä ei perustu pelkoon vaan hyvin varhaiseen tapaamme etsiä konsensusta vuorovaikutuksessa. Vihapuhe ei liity pelkästään nettiin vaan sitä on ollut myös ennen nettiä ja somea. On kuitenkin selvää, että tilanteessa, jossa toimimme toista peilaten ja puheen sävyjä kuullen, pyrimme toimimaan yhteistyökykyisemmin.

Yhteisöllisyys
Psykologisen vaikuttamisen ja propagandan alalla saatu tieto osoittaa, että ihmisyhteisöt, jotka ovat yhteisöllisempiä, ovat vähemmän alttiita erilaiselle ulkoa tulevalle vaikuttamiselle. 

Koronakriisi on tuonut mahdollisuuksia tarkastella toimintamme vaikutusta ilmastonmuutokseen, kuluttamiseen, mutta myös ihmissuhteisiin. Kriisien jälkeen systeemeissä (yhteiskunta) on tunnistettu ns. homeostaasin vaihe. Se tarkoittaa ajanjaksoa, jolloin oma maailma on pysähtynyt ja kokenut shokin, minkä jälkeen ihminen alkaa etsiä uudestaan tasapainoa. Tasapainon löytyessä yleensä kiinnitetään jo turvallisia puolustusmekanismeja. Etsimisen vaihe on se, jossa muutoksia tehdään.

Nyt kun tämä ihmisten ja yhteisöjen haavoittuvuuden vaihe on menossa, toivon, että tilanne on opettanut meitä vaalimaan vuorovaikutuksessa tapahtuvia ihmissuhteita mielenterveytemme lähteenä.

Jussi Sudenlehti

ps. edellisen kirjoitukseni koronaviruksen aiheuttamaan poikkeustilanteeseen löydät tästä

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *