Näkökulmia ihmisen toimintaan kriisitilanteissa

Pahimmillaan kriisikäyttäytymisen ymmärtämättömyys johtaa paheksuntaan, moralisointiin ja kahtiajakautumiseen.

Koronaviruksesta johtuvan tilanteen takia Suomessa on julistettu poikkeustila. Poikkeustila, pelko, perusturvallisuuden järkkyminen, tulojen menetys, epävarmuus työstä, laman pelko ja ahdistus siitä, että läheisiä ihmisiä voi kuolla laukaisevat useimmissa meissä kriisikäyttäytymistä.

Kun omaa kokemusta jatkuvuudesta on ravisteltu, ihmisellä saattaa herätä paljon kysymyksiä, koska oma toiminta peilautuu ympäristöstä nyt eri tavalla. Pitäisikö minunkin käydä kahvilla kun muutkin käyvät? Eikö virus leviäkään niin kuin on väitetty? Mitä minun pitäisi tehdä ristiriitaiselle tiedolle? Pitäisikö minun tehdä nyt nettisivu pelastaakseni tilanteeni, vaikka en osaa edes puhelinta käyttää? Saanko lamaantua? Toiset eivät välitä tilanteesta, vaan yolo-filosofia ajaa laajemman ajattelun edelle.

Pahimmillaan kriisikäyttäytymisen ymmärtämättömyys johtaa paheksuntaan, moralisointiin ja kahtiajakautumiseen. Se johtaa siihen, että emme tarkastele tai pyri ymmärtämään tilanteeseen liittyvää epäloogista käyttäytymistä, emmekä näe sitä ihmisen yrityksenä mukautua uuteen tilanteeseen.

Kriisikäyttäytymisen ymmärtäminen auttaa meitä katsomaan asioita kauempaa, pidemmälle ja toisesta perspektiivistä. Vinkkilistat ja asiantuntijaneuvot kuuluvat tarinatalouteen. En halua määrittellä, miltä ihmisestä pitäisi tuntua, vaan tarjota näkökulmia tutkia omaa ja toisten käytöstä kriisitilanteessa.

Kriisin vaiheet
Shokkivaiheessa ihminen kieltää kokemansa. Hän ei suostu uskomaan mitä on tapahtunut, eikä hyväksymään tietoa. Olen minä sodastakin selvinnyt -argumentti ja mentaliteetti ovat pohjimmiltaan kieltämistä. Toiset saattavat myös lamaantua shokkivaiheessa. Tällöin on vaikeaa ymmärtää toisten puuhakkuutta, joka käsittelyvaiheessa voi herättää myös syyllisyyttä. Shokkivaiheen jälkeen alkaa reagointi. Siinä vaiheessa etsimme usein syyllisiä, pelkäämme ja suojaudumme pelolta. Saatamme epäloogisesti lähteä ostoskeskukseen jonottamaan, vaikka on annettu ohje pysyä kotona. Käsittelyvaiheessa alistumme lopulta tilanteen hyväksymiselle. Näiden vaiheiden käsittely tapahtuu toisilla nopeammin kuin toisilla. Ostoskeskuksen edessä parveilevat teinit voivat ymmärtää tilanteen vakavuuden, mutta on myös mahdollista että heidän mekaniikkaansa kuuluu tilanteen vähättely. On myös hyvä tietää, että osa ihmisistä on enemmän resilienssejä kriisikokemuksille. Tilanteen ei välttämättä tarvitse tuntua kriisiltä.

Kognitiivinen näkökulma
Ihmisten ympärillä on nyt paljon tietoa. Mikä siitä tiedosta on tärkeää ja pitääkö kaikkea lukea? Tieto lisää keinoja sopeutua ympäristöön. On kuitenkin hyvä muistaa, että ajattelu syntyy havainnosta ja kielestä. Rakennamme maailmankuvaamme ja suhdettamme todellisuuteen kielen ja kertomusten avulla. Monet saattavat kokea koronaähkyä ja halua sulkea laitteet ja lopettaa uutisten seuraamisen. Monissa keskusteluissa vaihtelevat myös näkökulmat siitä, kuka on oikeassa. Maallikkoanalyysit koronan etenemisestä ovat yhtä kehnoja kuin A-luokan twitterjulkimoiden ennusteet. Ihminen on epävarma tiedonkäsittelijä ja -etsijä. Silloinkin kun monipuolista tietoa on saatavilla, saatamme etsiä tietoa joka sopii meidän maailmankuvaamme. Se joka uskoo, että kuolemme kaikki, etsii helpommin tietoa joka vahvistaa tätä käsitystä. Laumakäyttäytymiselle on myös ominaista, että seuraamme niitä jotka ovat korkealla hierarkiassa ja sivuutamme tieteellisen tutkimuksen. Tässä on mahdollisuus, että osa tiedosta ja puheenvuoroista on poliittista vaikuttamista. Erityisesti kriisitilanteissa ihminen on varsin altis vaikuttamiselle. Monen epäloogisen käytöksen taustalla saattaa olla tiedon vähättely tai tiedonkäsittelyharhoja.

Katastrofipsykologia
Katastrofipsykologian tutkimuksessa on osoitettu kiinnostavia seikkoja. Erään tutkimuksen mukaan harva ihminen käyttäytyy epäloogisesti kriisitilanteessa. Enemmistö säilyttää kykynsä toimia loogisesti. Kriisistä selviytymisessä on myös tunnistettu altruistinen vaihe, jossa ihmiset kerääntyvät yhteen, aloittavat projekteja ja tekevät lahjoituksia. Olematta kyyninen on hyvä muistaa, että kriisin edetessä tällainen vaihe yleensä laimenee ja ihmiset saattavat katua lahjoituksiaan tai toimintaansa. Jos huomaa istuvansa yksin yrittäjien aamunettikahvilla pelastamassa Suomea innovaatioaivomyrskyllä ei kannata pettyä. Kriisit ja kärsimys eivät myöskään aina johda kasvutarinaan ja onnelliseen loppuun, vaikka olemme näin mediasta oppineet. Se ei kuitenkaan tarkoita toivosta tai toiminnasta luopumista.

Genetiikka
Kirjoitin jo Turun puukotuksen yhteydessä Dunedin tutkimuksista, jonka kautta on löydetty SERT-geeni, joka selittää taipumustamme reagoida ei asioihin. Genetiikka ei ole koskaan yksi yhteen -selitys, vaan monimutkainen kokonaisuus. Silti genetiikan vaikutusta ihmisen toimintaan ei voi kieltää. SERT-geenin eri versioiden (pitkä ja lyhyt) kantajat selviävät eri tavalla vaikeuksista.
Jos nyt työpaikkansa eteen mainostoimistolla kamppaileva yrittäjä kokee paheksuntaa yrittäessään kriisitilanteessa myydä, on hyvä muistaa, että kyse on selviytymisestä. Kamppailusta. Jos taas samainen yrittäjä paheksuu villasukat jalassa kulmasohvalla HBO:sta nautiskelevaa lomautettua laiskuudesta, on hyvä muistaa, että kyseessä on myös selviytymiskeino. Surusta ja kriisistä selviytymisessä tarvitsemme kaikkia ja kaikenlaisia reaktioita. Biologian kannalta on järkevää, että eri ominaisuudet on hajautettu ja jokaisella on erilainen geenipohja. Tarvitsemme erilaisia ihmisiä ja reaktioita. Tarvitsemme herkempiä ihmisiä, jotka välittävät selviytyjille tunnekokemuksia ja empatiaa, siinä missä eteenpäin menijöiden kykyä johtaa meitä.

Dynaaminen näkökulma
Tiedetään että uudet tragediat aktivoivat vanhoja kokemuksia. Yksittäinen kriisi saattaa tuntua jostain toisesta ihmisestä suurelta kokemukselta ja jopa traumaattiselta. Tähän liittyvät aina ihmisen aiemmat kokemukset. Esimerkiksi monet lapsena laman kokeneet aikuiset saattavat pudota taas vanhoihin kokemuksiinsa, kun taloudellinen menetys vaikuttaa ruokapöydän antimiin ja vapaa-ajan vietto on rajattua. Tällöin kokemukset nykyisen ja menneen välillä saattavat sekoittua.

Neurotiede
Neurotieteen kärjistäminen selitysmallina tarjoaa usein liian ”helpon” tien. On hyvä muistaa, että aivot eivät ole itsenäinen toimija, vaan ne toimivat suhteessa ympäristöön ja odotuksiin. Huolimatta samankaltaisuuksista neurojärjestelmissämme, ihmisellä on aina yksilölliset aivot. Se mitä kriisitilanteessa tapahtuu neurologisesti, on mantelitumakkeen aktivoituminen. Tämä pelonkin tunnetta synnyttävä pieni tumake reagoi jokaisella eri tavalla. Toiset voivat olla oikeasti stressaantuneita ja kuormittuneita. Heitä saattaa auttaa mahdollisuus kamppailla. Huolimatta kriisin laadusta, saattaa ihminen mennä helposti ”poterotilaan” jossa hän kokee ylivireyttä ja tarvetta kamppailla tilanteessa ja yrittää vaikuttaa siihen. Toisten ihmisten näkökulmasta tämä hääriminen saattaa vaikuttaa pakenemiselta, mutta lopulta kyse on selviytymismekanismeista, jotka meille kaikille on kehittynyt yksilöllisen neurologian perusteella myös omanlaisiksi. Stressaantuneena operoimme enemmän ns. tunneaivoilla ja olemme myös herkempiä tekemään vääriä tulkintoja voimakkaiden emootioiden vaikuttaessa informaation vastaanottoon.

Systeeminen näkökulma
Mediassa on vilahtanut jo jonkin verran parisuhdevinkkejä karanteeniajalle. Systeeminen näkökulma tarkoittaa sitä, että ihmisen toimintaa ja reaktioita määrittävät ympäristö ja sen systeemit, joissa me elämme. Erotilastot ovat tammikuussa ja elokuussa suurimmat. Miksi? Monelle parisuhteelle ja perheelle se, että tuttu systeemi muuttuu uudeksi loma-aikaan, on liikaa. Monelle ihmiselle karanteenitila ja eristäytyminen muuttavat nyt perheen rakennetta ja systeemiä sekä parisuhteen dynamiikkaa. Muutosta voi tarkastella ainakin autonomian ja tarvitsevuuden dilemman näkökulmasta. Samaan aikaan olosuhteiden pakottama läheisyys tuntuu turvalliselta ja pelottavalta. Lasten kanssa läksyjen tekeminen kotona voi alkuun olla mukavaa. Se että puoliso on työmatkan sijaan taas kotona voi herättää toiveikkuutta. Kovin usein läheisyys ja tarvitsevuus johtavat kuitenkin jonkun perheenjäsenen tarpeeseen näyttää autonomiapyrkimyksiään. Ihmiset jotka ovat tottuneet tiettyyn etäisyyteen ja autonomiaan elämässä voivat nyt kokea kotona olemisen vaatimuksena. Ostoskeskukseen karkaavan teinin toiminta on yhtä loogista ja ymmärrettävää kun eri puolella taloa istuvan pariskunnan yhdessä sopima mykkäkoulu. Autonomian tarpeen uhatuksi tuleminen voi saada myös osan riskiryhmästä liikkeelle. Mahdollista tartuntaakin pelottavampi asia voi monella olla oman itsemääräämistunteen menettäminen, koska se on ainoa tapa viestiä itselle asioiden olevan kontrollissa.

Tarinamedian aikakautena ei kaikkien myöskään ole pakko kokea eksistentialistista löytöretkeä siitä, että asiat loksahtavat viimein paikoilleen, eikä kokea että pysähtymisen takia tapa katsoa maailmaa ja kuulla musiikki on muuttunut. Suuri osa omaa tasapainoa järkyttävistä kokemuksista voidaan kuitenkin muuttaa myöhemmin oppimiseksi ja kypsymiseksi, eikä omaan ja maailman olemassaoloon liittyvien kysymysten äärelle pysähtyminen ja kokemuksen jalostaminen toiminnaksi myöhemmin ole kenellekään varmasti haitaksi.

Jussi Sudenlehti

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *